lauantai 2. marraskuuta 2019

Charlotte Brontë: Emma, a fragment

Kirjan selässä lukee jostain syystä Austen, vaikka tämä ei ole Austenin Emma.
On kymmenisen vuotta, kun yläasteikäinen minä luki Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaanin ja samaa vauhtia kaiken, mitä kolmelta Brontë-siskolta oli suomennettu. Innostus laantuikin välillä, mutta nyt näyttää siltä, että en pääse aiheesta. Huomasin, että minullahan on lukematta sisarusten nuoruudentuotanto, keskeneräisiä töitä ja runoja. Ja jos lukisi alkukielellä nuo 10 vuotta sitten suomeksi luetut! Onneksi ihmisellä on aikaa tehdä kaiket päivät mitä huvittaa, eikä muita velvollisuuksia ole. Ei kun siis mitä.

Nyt olen aloittanut lukemisen lyhyestä päästä. Charlotte Brontëlta jäi kesken romaanin alku, joka tunnetaan nimellä Emma. Postuumisti lehdessä julkaistu alku on kahden luvun mittainen, eikä tiedetä, miten hän olisi jatkanut käsikirjoitusta.

Kaksi olemassaolevaa Emman lukua esittelevät tyttökoulun, jonne tuodaan oppilaaksi Matilda Fitzgibbon, rikkaan isän tytär. Matilda nousee koulun johtajattaren, Miss Wilcoxin, lellikiksi. Jonkin ajan kuluttua Miss Wilcoxille ja hänen ystävälleen Mr. Ellinille selviää, että Matildan isää ei ole olemassakaan nimellä Fitzgibbon. Miss Wilcox tietenkin huolestuu, mistä saa Matildan koulumaksut. Mikä tytön oikea nimi on? Näihin kysymyksiin Emma kirjaimellisesti loppuu. Asiasta kysyminen Matildalta johtaa pyörtymiseen: "The child dropped as she spoke. A curious voice - not like Mr. Ellin's, though it came from his lips - asked Miss Wilcox to cease speaking, and say no more."

Kahden luvun perusteella olisin pitänyt Emmasta. Tekstissä on vetoa, esitellyt hahmot toimivat ja juoni ja arvoituskin kiinnostavat. Teksti tuntuu kiinnostavalta siinäkin mielessä, että jos juonen oli tarkoitus liittyä Matildan henkilöllisyyden selvittämiseen, en ainakaan muista samanlaista muista Brontën teoksista. (Vaikka voihan olla, että henkilöllisyys olisi selvinnyt alkuunsa ja juoni olisikin lähtenyt eri suuntaan.) Harmillista että emme saa tietää, mitä seuraavaksi olisi tapahtunut! Keskeneräistä alkua on kyllä myöhemmin jatkettu, mutta eihän se ole sama asia. 1980-luvulta löytyy another ladyn loppuunkirjoittama Emma. Myös Clare Boylan on jatkanut alkua nimellä Emma Brown (2003). Kumpaakaan en ole ainakaan vielä lukenut. Ilmeisesti Emma on inspiroinut myös F. H. Burnettin Pikku prinsessaa (1905), joten siinäkin on yksi mahdollinen jatkoajatus.

Lukemassani painoksessa on Brontën aikalaisen W. M. Thackerayn esipuhe vuodelta 1860, joka kertoo Emmasta näin:
One evening, at the close of 1854, as Charlotte Nicholls [Brontë] sat with her husband by the fire, listening to the howling of the wind about the house, she suddenly said to her husband, "If you had not been with me, I must have been writing now." She then ran upstairs, and bought down, and read aloud, the beginning of a new tale. When she had finished, her husband remarked, "The critics will accuse you of repetition." She replied, "Oh! I shall after that. I always begin two or three times before I can please myself."
Minkä jälkeen Thackeray jatkaa Brontësta näin hengästyttävästi:
-- The trembling little hand was to write no more. The heart, newly awakened to love and happiness, and throbbing with maternal hope, was soon to cease to beat; that intrepid outspeaker and champion of truth, that eager, impetuous redresser of wrong, was to be called out of the world's fight and struggle, to lay down the shining arms, and to be removed to a sphere where even noble indignation cor ulterius nequit lacerare, and where truth complete, and right triumphant, no longer need to wage war.
Charlotte Brontë: The Professor, Emma, a fragment
Introduction Margaret Lane
J. M. Dent & Sons, 1969

Emma on Youtubessa tekijänoikeusvapaana Librivox-äänikirjana (englanniksi):


Täällä lisää tietoa Emmasta, luin postauksen lähteeksi ennen omaa postaustani. Toinen kiinnostava Charlotte Brontën luonnos on Willie Ellin, jota en ole vielä löytänyt käsiini, ja joka toisaalta on nähty Brontën The Professorin materiaalina. Täällä lisää siitä. Lukemassani painoksessa onkin Emman lisäksi The Professor, mutta katsotaan, jos lukisin sen myöhemmin.

torstai 22. elokuuta 2019

Sarah Waters: Vieras kartanossa


Britannia 40-luvulla toisen maailmansodan jälkeen. Yläluokka on talousvaikeuksissa isojen kartanoidensa kanssa, niin myös Hundreds Hallin leskirouva ja tämän kaksi aikuista lasta. Tohtori Faraday on kerran lapsena vieraillut Hundred Hallissa palvelijaäitinsä kanssa ja muistaa vierailun edelleen. Hän ajautuu keski-iässä tekemisiin kartanon asukkaiden kanssa ja on pian heidän perhelääkärinsä. Kartano on rapistunut Faradayn lapsuudenvierailun jälkeen, lisäksi siellä alkaa tapahtua selittämättömiä asioita.

Pohjimmiltaan Sarah Watersin Vieras kartanossa tuntuu tyypilliseltä brittiromaanilta. Sota on jättänyt jälkensä, on luokkaeroja ja kartano ja ehkä mysteereitä. Kirja oli luettavani heinäkuun lukumaratonilla ja varsinainen maratonkirja se olikin. Sivut kääntyilivät nopeasti. On ihana tunne tulla napatuksi koukkuun ja vain lukea. Postaaminen kirjasta on sitten jäänyt tänne kuukauden päähän. Tästä kirjasta on vaikeaa keksiä sanottavaa, vaikka lukeminen oli nautinnollista.

Vieras kartanossa ei ole varsinainen kauhuromaani, mutta tunnelma oli varsinkin loppua kohti sen verran ahdistava, että jännitys kasvoi. Yliluonnolliset elementit, yhden ja toisen mielenterveyden järkkyminen ja hahmojen omat henkilökohtaiset pelot sekoittuvat juonessa. Rapistuva kartano ja sen suljetut huoneet kehystävät tätä kaikkea niin kuin kunnon goottilaisessa kartanoromaanissa. Pidin siitä, miten tyylilajin vaikutteet näkyivät kirjassa.

Tohtori Faraday on päähenkilönä ja minäkertojana toisten vähättelyyn ja omistushaluisuuteen taipuvainen. No eipä päähenkilön kanssa tarvitse olla samaa mieltä, arvostin sitä, miten Waters on luonut näin epämiellyttävän hahmon ja elävän tuntuisen kertojaäänen. Mielenkiintoni kantoi loppuun asti, vaikka etukäteen aavistelin sitä, mihin Waters romaanin lopussa vihjaa. Romaanin eri palaset, yliluonnollisuus, romantiikka ja hahmojen tarinat, pysyivät koossa ja loppukin oli tarpeeksi tyydyttävä. (Ainakin niin kuin sen tulkitsin.)

Romaanin pohjalta on ilmestynyt elokuva vuonna 2018. Se on minulta vielä näkemättä.



Oksan hyllyltä -blogissa kirjasta ei pidetty, Kaisa Reetta T on viihtynyt kirjan parissa.

Sarah Waters: Vieras kartanossa (The Little Stranger, 2009)
Tammi, 2011
Suom. Helene Bützow
Sivumäärä 594

perjantai 19. heinäkuuta 2019

Naistenviikolla - Minna Canth: Ompelija ja muita kertomuksia (Toim. Juri Nummelin)

Naistenviikko kirjablogeissa 18.-24.7.2019

Hyvää naistenviikkoa ja Saaran nimipäivää! Kirjablogeissa naistenviikkoa vietetään haasteen muodossa Kulttuuripohdintoja -blogissa. Minna Canth sopii moniin hetkiin ja päiviin, niin myös naistenviikolle. Nimipäiväsankari Saarakin tässä kokoelmassa esiintyy.


Kokoelman novellit ovat Canthin tuntemattomampaa tuotantoa, mutta toisaalta en ole Canth-ekspertti: niitä tunnettujakin on minulla vielä lukematta. Sisällysluettelon mukaan novellit on alun perin julkaistu enimmäkseen eri lehdissä, esimerkiksi Nuoressa Suomessa ja Suomen Kuvalehdessä.

Kokoelma sisältää novellit:
Ompelija
Aili on onnellisesti kihlautunut varatuomarin kanssa. Ompelija Martha, joka tulee ompelemaan Ailille, onkin ollut suhteessa sulhasen kanssa. 
Eräs Puijolla käynti
Ystävykset Aina ja Hilma viettävät yhdessä kesää Kuopiossa. Tytöt päättävät tehdä kahdestaan retken Puijolle ja kävellä matkan sopimattomasti paljain jaloin. 
Vanha piika
Nuoruudessaan kauniin ja suositun, nyt unohdetun ja naimattoman Saaran muistoja. Seudun ihmisiltä Saara on saanut pilkkanimen hurja neiti.
Eräänä sunnuntaina
Pohdintaa uskonnosta ja rauhan etsimisestä.
Kasvinkumppanit
Novelli huutolaispoika Yrjöstä.
Kahtalainen onni
Kaksiosainen novelli köyhemmästä ja rikkaammasta perheestä.
Kodista pois
Fannyn vanhemmat pyrkivät innokkaasti saamaan Fannyn hyviin naimisiin. Fanny itse häpeää vanhempiensa käytöstä, jolle nauretaan selän takana. Hän tahtoisi opettajaksi.
Lisäksi kokoelman lopussa on katkelmia Minna Canthin kirjeistä.

Canthin teksti on lukukokemuksieni mukaan tarkkaa ja osuvaa, niin tässäkin kokoelmassa. Kirjan seitsemän novellia käsittelevät Canthin tuttuja teemoja köyhien ja naisten asemassa, kuten kaksoisstandardeja, julmaa kohtelua ja ulkoapäin tulevia määritelmiä. Joskus yhteiskunnallinen kantaaottavuus tekee kaunokirjallisen tekstin juonesta ja hahmoista jäykkiä ja julistavia. Canthia luen kuitenkin mielelläni myös lukemisen ilosta, niin hahmojen kuin kielenkin osalta. Molempi parempi!

Erityisesti mieleeni jäi tästä kokoelmasta Eräs Puijolla käynti -novelli. Siinä toistuu samantapainen asetelma kuin Canthin novellissa "Hanna": nuoret tytöt ovat iloisia ja toiveikkaita, mutta sukupuoleen liittyvät asenteet johtavat surulliseen loppuun. Niminovellissa "Ompelija" kyläläiset pienentävät Martha-ompelijan kohtalon kauhujutuksi: varatuomari ei joudu vastuuseen teoistaan. Mielenkiintoinen, uskonnollisesti tasa-arvoa lähestyvä novelli oli "Eräänä sunnuntaina". Novellissa minäkertoja menee kirkkoon, mutta turhautuu siihen, että papin puheessa vain valitut saavat autuuden ja eksyneet jätetään ulkopuolelle.

"- Mitä te ajattelitte! Kaksi nuorta tyttöä - ja menette yksinänne Puijolle, joka on julkinen paikka, melkein kuin ravintola? Ettekö te tienneet, kuinka hirveästi sopimatonta jo sekin on?" (Eräs Puijolla käynti)

Pidin näistä lehtinovelleista. Myös lopun kirjekatkelmat Canthin kirjeistä olivat kiinnostavia, ne antoivat pienen katsauksen hänen ajatuksiinsa kaunokirjallisen tuotannon ulkopuolella.

Minna Canth: Ompelija ja muita kertomuksia
Toimittanut Juri Nummelin
Kansi Timo Ronkainen
Kustantamo Helmivyö, 2019
177 sivua

maanantai 15. heinäkuuta 2019

E. Nesbit: The Railway Children (Rautatielapset/Aseman lapset)


The Railway Children kertoo kolmen lontoolaislapsen, Robertan, Peterin ja Phyllisin, elämästä sen jälkeen, kun perheen isä on salaperäisesti kadonnut. Eletään vuotta 1905. Lapset muuttavat äitinsä kanssa maalle, rahaa on vähän ja isän katoaminen painaa kaikkien mieltä. Äiti tietää mitä isälle on tapahtunut, mutta päättää olla kertomatta totuutta lapsille. 

Päällisin puolin The Railway Children kuvaa, miten lapset tutustuvat uuden kotiseutunsa ihmisiin ja seikkailevat läheisen rautatien ympäristössä. Samalla kuvataan perheen ahdistusta uudessa elämäntilanteessa ja lasten huolta siitä, että rahat eivät riitä esimerkiksi lääkärilaskuun. Koska äiti näyttää surulliselta, lapset eivät halua tehdä häntä surullisemmaksi kysymällä isästä. Erityisesti vanhin lapsi, 12-vuotias Roberta, ottaa vastuuta äidin jaksamisesta. Äidin ja Robertan teot sinällään nähdään positiivisessa valossa, koska he kestävät hiljaa vaikeassa tilanteessa eivätkä aiheuta huolta muille. En ehkä ole samaa mieltä, että vaikeneminen olisi oikea ratkaisu, mutta se kuvataan kyllä kiinnostavasti.

Olisi hauskaa tietää, miten kohdeyleisön lapsilukijat näkevät tämän kirjan, mutta minulle se ei tuntunut ihan niin synkältä kuin nyt tätä postausta kirjoittaessa. Tarinassa on kuitenkin muutamiakin lasten seikkailuja, jotka eivät suoraan liity isän katoamiseen. Näin tehdään pesiä pääskysille:
'-- The swallows wouldn't spell Phyllis with a P., I'm certain sure.' 
'They can't spell at all,' Peter was still insisting.
'Then why do you see them always on Christmas cards and valentines with letters round their necks? How would they know where to go if they couldn't read?' (Sivu 182)
Lapset Roberta, Peter ja Phyllis olivat viihdyttävä kolmikko. Heidän äitinsä kuvataan viisaana ja lempeänä, lastensa kanssa leikkivänä ja runoilevana naisena, lähes ihanteellisena. Hahmot olivatkin minusta kirjan ihastuttavinta, joskin myös ajatuksia herättävintä, antia.

Minulla oli välillä vaikeuksia saada otetta Nesbitin kirjoitustyylistä: onko tämä nyt satuhenkistä vai vakavampaa tekstiä. Hän yhdistelee vahvasti molempia. Välillä lukijaa puhutellaan herttaisesti, mutta välillä kuvataan tarkastikin esimerkiksi Robertan ajatuksia. Tämä yhdistelmä sai minut loppujen lopuksi ihastumaan kirjaan.

Kirja taitaa olla englanninkielisessä maailmassa tunnetumpi kuin Suomessa. Minulle se on päätynyt kirjaston poistohyllystä, mutta sitä ennen se oli minulle tuntematon. En löytänyt muita suomenkielisiä bloggauksia.
'Stick to it,' said Peter: 'everything has an end, and you get to it if you only keep on.'
Which is quite true, if you come to think of it, and a useful thing to remember in seasons of trouble - such as measles, arithmetic, impositions, and those times when you are in disgrace, and feel though no one would ever love you again, and you could never - never again - love anybody. (Sivu 201)
E. Nesbit: The Railway Children (Suomennettu nimellä Rautatielapset, elokuva nimellä Aseman lapset)
1906
Puffin Books
240 sivua